Vaurastuvien viisi yhtäläisyyttä

Menestyvillä ja vaurastuvilla ihmisillä on muutama yhteinen nimittäjä. Mikäli haluat tutustua aiheeseen kunnolla, suosittelen lukemaan Thomas J. Stanleyn ja Willian D. Dankon kirjan Milloinaire Next Door. Kirjaa varten Stanley ja Danko haastattelivat 500 monimiljonääriä ja 12 000 ihmistä, joilla oli korkeat tulot. Osa heistä oli vaurastuvia, kun taas osa ei vaurastunut.

Tuo kirja on kirjoitettu kyseisestä tutkimuksesta. Kirjailijat huomasivat muun muassa, että koulutus ei korreloi vaurastumisen kanssa. Korkea koulutus ei suoraan siis tarkoita sitä, että ihmiset vaurastuisivat. Koulutus aiheuttaa kyllä isoja tuloja. He havaitsivat myös, että vaikka ihmisellä on suuret tulot, tämä ei automaattisesti aiheuta sitä, että ihmiset vaurastuvat.

Yrittäjillä ja yrittäjyydellä oli huomattavasti suurempi korrelaatio vaurastumisen suhteen. Tähän on varmasti samat vaikuttimet kuin esimerkiksi lottovoittajilla.

 

Yrittäjät vs. lottovoittajat

Kun lottovoittajia on tutkittu, on havaittu, että 80 % voittajista on 5–8 vuoden kuluttua huonommassa tilanteessa kuin ennen voittoaan. Tämä johtuu siitä, että heillä ei ole muodostunut suhdetta tai taitoja rahan tekemiseen. Heillä ei ole myöskään suhdetta ja taitoja rahan käyttämiseen. Sama pätee myös omaisuutta perittäessä.

On vaikka kuinka paljon tarinoita yrittäjistä, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet kaikki rahansa. Erona näihin niin sanottuihin kadulle makaamaan jääneisiin lottovoittajiin on se, että muutaman vuoden jälkeen heillä menee paremmin kuin ennen. He ovat kuin superpalloja, jotka pomppaavat uudestaan pinnalle – tai vielä korkeammalle.

Mitä nopeammin rahaa tulee, sen hankalampaa siitä on pitää kiinni. Samoin on palkankorotuksen tullessa. Kun saa tonnin palkankorotuksen, ei mikään muu muutu kuin Mersun pituus.

 

Vaurastuvien viisi yhtäläisyyttä

1. Ylijäämäinen talous

Ylijäämäinen talous on ensimmäinen asia, jonka Stanley ja Danko huomasivat yhdistäväksi tekijäksi kaikille vaurastuville henkilöille.

 

2. Taloudellinen vapaus

Toinen asia, jonka kirjailijat huomasivat, on se, että vaurastuville ihmisille on huomattavasti tärkeämpää taloudellinen vapautuminen kuin elämäntyyli ja status. Heitä ei niinkään kiinnosta se, millaisessa talossa he asuvat tai millaisella autolla he ajavat. Tässä kyseisessä kirjassa on laajamittainen aineisto ja tutkimustausta tästä aiheesta. Miljonäärit ja vauraat olivat käytännössä aina ostaneet asuntonsa käytettynä, eivätkä olleet rakennuttaneet itselleen mitään isoja luksustaloja tai kartanoita. He eivät myöskään asuneet sillä alueella, jossa näitä isoja kartanoita oli. Tuollaiset kartanot tai isot asumukset olivat suuripalkkaisten ihmisten statussymboleja. Nuo asunnot kuvasivat heidän elämäntyyliään. Vaurastujat halusivat käyttää rahansa jonnekin muualle.

Samaisessa tutkimuksessa paljastui, että amerikkalaisten miljonäärien ominaisuudet ovat keskimäärin tällaiset:
56-vuotias perheellinen mies, joka on parhaimmillaan käyttänyt vaateostoksiinsa 250 dollaria. Silloinkin kyseessä oli jokin erityinen tapahtuma tai tilaisuus, niin kuin 25-vuotishääpäivä tai tyttären häät. Vaurastujat eivät prameile ulkoisilla statusmerkeillä.

Usein kuitenkin vertailemme itseämme näihin äveriään näköisiin henkilöihin, joilla on 4 000 euron Armanin puku päällä. “Tuossapa on rikas kaveri – otan hänestä mallia.” Tässä kohtaan saattaa mennä hiukan vikaan.

 

3. Rahojen managerointi

Kolmanneksi vaurastuvat ihmiset manageroivat eli hallinnoivat erittäin tarkasti omaa aikaansa, omaa talouttaan ja rahaansa ja omaa energiaansa. He katsovat hyvin tarkasti, mihin energiaansa käyttävät.

 

4. He tekevät työkseen sitä mitä rakastavat

Neljäntenä varaustuvat ihmiset ovat myös valinneet itselleen sopivan ammatin, uran tai työn. He pitävät siitä mitä tekevät, ja he tekevät sitä mistä pitävät. He ovat tavallaan erottaneet tulovirran ja ajankäytön. Vaurastujat ovat miettineet, mistä oikeasti tykkäävät, mitä haluaisivat tehdä ja pystyisikö sillä tavalla tekemään tuloja itselleen.

Tuleeko sinulle Juhani Töytärin kirjoittama viesti Ajatusten Aamiainen? Olen osallistunut joko puhujana tai kuuntelijana muutamaan samaan seminaariin, jossa Töytäri on esiintynyt. Hän on aina palannut asiaan, jota ihmiset kysyvät usein. He nimittäin kysyvät usein, että kuinka hän jaksaa. Töytäri lähettää joka arkipäivä uutiskirjeen ja tekee vielä paljon muutakin. Juhanin vastaus näille kysyjille on sellainen, että hän ei ole koskaan tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi erityistä jaksamista. Jos työn tekeminen rupeaa vaikuttamaan työltä, täytyy tehdä sitten jotain muuta.

Vastenmielinen tilannehan on sellainen, että tekee sellaista työtä, josta ei tykkää, saa siitä sen verran rahaa, että juuri viitsi siellä käydä ja tekee vain sen verran, ettei saa potkuja. Palkalla sitten ostetaan sellaisia asioita, jotka eivät kiinnosta, mutta jotka näyttävät hyvältä. Pyritään tekemään hieno vaikutus naapureihin, siis ihmisiin, joita ei tunneta. Palkka ei oikein riitä, joten loppujen lopuksi käytetään luottokorttia, eli sellaista rahaa, jota meillä ei vielä oikeasti ole. Luottokortilla sitten ostetaan asioita, joita ei oikeasti tarvita.

Onko sinulla keittiön yläkaapissa jokin sähköllä käyvä laite, joka hankittaessa tuntui todella tarpeelliselta, mutta jota ei ole käytetty kahteen vuoteen..? Ei se mitään, meilläkin oli leipäkone. Tästä voi aloittaa kaappien tyhjentämisen.

 

5. He etsivät mahdollisuuksia

Viidentenä kohtana, vaurastuvat ihmiset kulkevat koko ajan antennit pystyssä. He etsivät koko ajan mahdollisuuksia vaurastua ja parantaa omaa varallisuuttaan. Sir Richard Branson on aloittanut yli 400 erilaista liiketoimintaa. Perustamisajatukset ovat hänellä lähteneet siitä, että kun hän on saanut jotain palvelua tai hankkinut jonkin tuotteen, on hän ajatellut, että tämän voisi tehdä paremminkin. Sitten he ovat lähteneet haastamaan milloin mitäkin. Kaikki eivät ole onnistuneet, mutta jotkin ovat onnistuneet oikeinkin hyvin. Hänellä on oma lentoyhtiö, VirginAir, mutta Coca Colan piekseminen VirginColalla ei onnistunut. Tässä näkee, että Bransonkin on tehnyt virheitä. Hänen tekemänsä asiat eivät ole aina johtaneet spektaakkelimaisesti menestykseen.

Tehdessäsi niitä asioita, joista tykkäät, jaksat merkittävästi paremmin. Mikäli pidät työstäsi, jaksat huomattavasti paremmin tehdä työtäsi.

Suomen ”ensteksparhaan” turkulaisen, Jethro Rostedin, sanojen mukaan: “Kun ensimmäisen kerran harmittaa lähteä töihin, harkitse. Seuraavan kerran kun harmittaa, hae verokortti pois.” Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi jäädä sohvalle makaamaan, eikä sitä, että heittäytyy umpimähkää tyhjän päälle. Kannattaa tehdä jotain muuta. Jotain sellaista, josta pitää.

 

Ilmoittaudu maksuttomaan webinaariin, jossa opit miten saat rahasi riittämään ja mahdollistat vaurastumisen! 

Tuntuuko sinustakin, ettei rahaa jää hirveästi ylimääräistä käteen?
​​​​​​​
Vika ei ole sinussa, vaan tähän on selkeä syy joka johtaa useimmilla ihmisillä tilin tyhjenemiseen aina ennen seuraavaa palkkapäivää. Kerron tulevassa webinaarissa miten sinäkin saatat tietämättäsi tehdä asioita jotka estävät vaurastumisesi.


​​​​​​​
Kerron webinaarissa muun muassa…

  • Miten saat nykyiset tulosi riittämään (ja miten saat niistä jäämään ylimääräistä!) ilman että luovut omista mieliteoista, ja pääset jopa lomailemaan joskus.
  • Miten tehdä lisätuloja ja kasvattaa itsellesi rahoituspuskurin ilman, että sinun tarvitsee menettää yöuniasia yllättävien menojen takia.
  • Miten sijoittaa nämä ylimääräiset tulot, vaikka sinulla ei olisi aikaa selvittää asioita tai olet vasta aloittelija.

Ilmoittaudu nyt mukaan webinaariin, jossa kerron miten saat raha-asiasi OIKEASTI haltuun ja lopetat jatkuvan kitsastelun.

 

ILMOITTAUDU MUKAAN TÄÄLTÄ ››

 

 

Vaurain terveisin,

Mikko Sjögren
Valmennusyhtiö Varapuun perustaja ja päävalmentaja, sijoittaja ja kirjailija

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Ohjenuora arjen vaurastumiseen – 9 yksinkertaista kohtaa!