Onko virtuaalivaluutat ja lohkoketjuteknologia suurin mullistus sitten internetin?

Tämä kirjoitus ei ole sijoitusneuvontaa eikä edusta Varapuun virallista kantaa.

 

 

 

Sanotaan, että kaikki asiat maailmassa käyvät läpi kolme eri vaihetta: Ensimmäisessä vaiheessa niille nauretaan, toisessa vaiheessa niitä vastustetaan ja kolmannessa vaiheessa ne hyväksytään itsestäänselvyytenä ja täysin normaaleina asioina.

Näin on käymässä myös Bitcoinille ja virtuaalivaluutoille. Noin 9 vuotta sitten, Satoshi Nakamoto loi Bitcoinin. Samalla myös lohkoketjuteknologia otti ison edistys askeleen, kun Satoshi onnistui ratkaisemaan “double-spending” -ongelman.

Pelkistetään asiaa hieman ja ajatellaan virtuaalivaluuttaa, esimerkiksi Bitcoinia pienenä tiedostona tietokoneella. Se on helppo kopioida ja lähettää kaverille. Mikään ei estä lähettämästä samaa tiedostoa myös useammalle henkilölle. Satoshi ratkaisi tämän ongelman. Jokainen Bitcoin-transaktio tallennetaan lohkoketjuun aikajärjestyksessä. Kun transaktio on varmistettu ja tallennettu hajautettuun lohkoketjuun, saman tiedoston kopioiminen ja lähettäminen usealle on lähes mahdotonta. Satoshi ei paljastanut itsestään mitään henkilökohtaista ja jäi tuntemattomaksi. Satoshi katosi keväällä 2011 tekemään muita juttuja.

Bitcoinin vaiheet

Kun Bitcoin tuli, sille naurettiin ja sitä pidettiin muutamien hullujen kapinana rahajärjestelmää vastaan. Mukana oli ihmisiä, jotka kapinoivat voimakkaasti yhteiskuntaa tai talousjärjestelmää vastaan. Mukana oli ihmisiä, jotka uskoivat sen tarjoamaan anonymiteettiin. Mukana oli visionäärejä ja ensimmäisiä todella kovan riskin sijoittajia, jotka uskoivat Bitcoinin läpimurtoon. Bitcoinin romahtamista ennustettiin kymmeniä kertoja.

Bitcoin on pystynyt voittamaan kaikki vastoinkäymiset ja saanut yhä useamman ihmisen kiinnostumaan ja miettimään sijoittamista siihen. Juuri nyt Bitcoin on rikkonut kaikkien aikojen kurssiennätyksen ja kurssi kävi hieman yli 6 000 yhdysvaltain dollarissa. Ihan kiva nousu, kun miettii että jossain vaiheessa yhden pizzan ostamiseen tarvittiin yli 10 000 Bitcoinia. Bitcoinin rinnalle on muodostunut lähes tuhat muuta virtuaalivaluuttaa, joita sanotaan “alt coineiksi”.

Pankkien reaktio

Virtuaalivaluutat ja lohkoketjuteknologia kiinnostaa nyt useampaa. Se ei ole enää yhteiskuntaa vastustavien kapinallisten juttu. Tässä vaiheessa vastustus on kovinta. Useat eri tahot ovat salaa kiinnostuneita ja “smart money” siirtyy mukaan. Myös sijoittajia on paljon mukana. Pankit perehtyvät ja kehittävät omia lohkoketjuteknologioitaan. Muun muassa kuusi suurta pankkia ovat muodostaneet liittouman ja valmistelevat omaa virtuaalivaluuttaansa. Mukana ovat muun muassa Credit Suisse, HSBC ja Barclays.

Lisäksi pankkien toteuttama R3-projekti tutkii ja kehittää lohkoketjuteknologian hyödyntämistä finanssitoimialalla. Mukana on kaikkiaan noin 80 eri pankkia tai rahoituslaitosta kansainvälisesti. Myös suomalaisille tutut pankit Osuuspankki ja Nordea ovat mukana R3-projektissa. Tämä teknologia voisi ratkaista monia tehottomuuksia ja nopeuttaa esimerkiksi eri maiden välisiä rahasiirtoja.

Samaan aikaan kun pankit ja muut instanssit tutkivat lohkoketjuteknologiaa ja miettivät keinoja luoda omia virtuaalivaluuttoja, ne vastustavat ja yrittävät kaikin keinoin hidastaa virtuaalivaluutan leviämistä. Pankit tietävät, että ne tulevat häviämään tämän kilpailun ja virtuaalivaluutan tuloa ei pystytä pysäyttämään. Isoin huoli pankeille ja valtioille on, että kukaan ei pysty kontrolloimaan virtuaalivaluuttoja. Valtiot ja keskuspankit haluavat kontrollin ja uskottelevat, että se on mahdollista.

 

Onko Bitcoin kuplassa?

Usein kuulee ihmisten sanovan, että joku omaisuuslaji on kuplassa tai jopa täysin huijaus. Monesti arvostelijoilla ei ole minkäänlaista tietoa koko omaisuuslajista, tai eivät ole ainakaan sijoittaneet kyseiseen omaisuuslajiin ja mieleen hiipii pelko, että mitä jos se sittenkin breikkaa läpi ja tulee menestymään. On ollut varsin huvittavaa seurata, kuinka JPMorganin Jamie Dimon arvostelee rajusti Bitcoinia ja väittää sitä huijaukseksi, pahemmaksi kuin tulppaanimania aikoinaan. Jamie Dimonin kommenttien jälkeen Bitcoinin arvo kävi alle 3000 yhdysvaltain dollarissa. Samaan aikaan JPMorgan investoi virtuaalivaluuttaan – Dimon uhkaili JPMorganin virtuaalivaluuttaan investoivia tradereita välittömillä potkuilla. Nyt kun Bitcoinin kurssi on noussut kaikkien aikojen ennätykseensä, Dimon sanoi, ettei hänellä ole mitään sanottavaa bitcoinista, eikä halua puhua siitä enää.

Jos Bitcoin olisi huijaus, taustalla olisi joku tietty henkilö tai taho, jota voitaisiin syyttää huijauksesta. Taustalla olisi joku taho, joka hyötyisi ja keräisi huijauksella saadut voitot. Kukaan ei omista Bitcoinia, kukaan ei kontrolloi sitä. Kukaan ei hyötyisi huijauksesta, sillä Bitcoin on hajautettu, se on tasavertaisten toimijoiden yhteisesti ylläpitämä järjestelmä, johon miljoonat ihmiset osallistuvat. Näen, että virtuaalivaluuttojen markkina-arvo, market cap on kaukana kuplasta. Tällä hetkellä osakemarkkinat ovat huipulla ja jos sitä verrataan esimerkiksi teknokuplaan, pitäisi hälytyskellojen soida. Silti sijoitusneuvojien mielestä aina on hyvä aika ostaa osakkeita ja Bitcoin on kuplassa. Kuinka käy eri sijoitustalojen, jos ihmiset siirtyvät rahastoista ja osakkeista sijoittamaan virtuaalivaluuttaan?

 

 



Haluatko oppia lisää virtuaalivaluutoista?

Tule mukaan maksuttomaan webinaariimme –
haastattelussa Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade!


 

Virtuaalivaluutat tulevaisuudessa

Uskon, että virtuaalivaluutat siirtyvät kolmanteen vaiheeseen lähivuosien aikana. Kolmannessa vaiheessa niistä tulee valtavirtaa, ne ovat yleisesti hyväksyttyjä ja kaikki käyttävät niitä. Sillä ei ole lopulta edes merkitystä, tapahtuuko lopullinen läpimurto 2020 vai esimerkiksi vasta 2025. Suurimmat voitot tullaan tekemään nyt, ennenkuin suuret massat ja institutionaaliset sijoittajat ovat mukana markkinalla.

Useimmilla ihmisillä ei ole enää käsitystä edes oikeasta rahasta. Rahajärjestelmä on muuttunut. Säännöt ovat muuttuneet. Mitä raha tarkalleen ottaen on? Kuinka oikea raha syntyy? Kuinka keskuspankkijärjestelmä toimii? Ja nyt pitäisi oppia virtuaalivaluutoista, jota kukaan ei kontrolloi ja jossa ei ole olemassa edes keskuspankkia. Kaikkien ihmisten ei tarvitse ymmärtää, kuinka virtuaalivaluutat tarkalleen ottaen toimivat.  Eiväthän ihmiset ymmärrä aivan tarkalleen edes sitä, mitä todella tapahtuu, kun he menevät pankkiin ja virkailija napauttaa nappia ja samalla hetkellä velkaa on esimerkiksi 160 000 euroa asunnosta.

 

Saatavuus

Yksi hidastava tekijä virtuaalivaluuttojen yleistymisessä on, että niitä on vielä verrattain vaikeaa hankkia. Ensin täytyyy avata tili Krakeniin, Coinmotioniin tai vastaavaan virtuaalivaluuttapörssiin. Ennen kuin pääsee käymään kauppaa, täytyy lähettää vielä monenlaisia papereita palveluntarjoajalle. Palveluntarjoajan täytyy tuntea asiakkaan taustoja ja toimintaa tarpeeksi hyvin, vaaditaan kopiot ajokortista, talletukseen käytettävästä luottokortista ja usein vielä skannattu lasku – esimerkiksi sähkölasku, josta palveluntarjoaja pystyy varmentamaan osoitteen. Usein talletukset pitää tehdä tilisiirtoina ulkomaalaiselle tilille, jolloin niitä voi joutua vielä selvittämään jälkikäteen oman pankin kanssa. On hyvä huomioida, että virtuaalivaluutoilla käytävän kaupan mahdollisia luovutustappioita ei voi vähentää.

 

Käyttäminen

Virtuaalivaluuttojen käyttö päivittäisessä maksamisessa on vielä hyvin pientä ja suurin osa ihmisistä, jotka omistavat virtuaalivaluuttoja, ovat sijoittajia. Järjestelmä ei ole vielä siinä vaiheessa, että bitcoineilla maksaminen olisi mieluisaa. Nopeus, eli aika, kuinka kauan kuluu ennen kuin maksu on vahvistettu, vaatii liikaa aikaa. Tällä hetkellä Bitcoinin transaktionopeus on 10 transaktiota sekunnissa, kun esimerkiksi Mastercard tai Visa pääsee noin 1700  transaktioon sekunnissa. Eri altit tarjoavat nopeutta ja tällä hetkellä Litecoin (LTC) ja Digibyte (DGB) on yksi nopeimmista virtuaalivaluutoista. Myös verotus on tällä hetkellä vielä monelta osin hieman epäselvää.

Ennen kuin virtuaalivaluutat tulevat joka päiväiseen käyttöön, pitää turvallisuuden kehittyä huomattavasti. Ihmiset eivät ehkä rinnasta virtuaalivaluuttalompakoita nettipankkiin ja monet suojaustoimet jäävät kokonaan huomiotta. Osa hukkaa koko lompakon esimerkiksi puhelimen vaihdon yhteydessä, tai osa lähettää epähuomiossa siirtoja vääriin tai virheellisiin osoitteisiin. Ihmiselle, joka on juuri oppinut käyttämään yksinkertaista verkkopankkia on vielä iso kynnys siirtyä virtuaalivaluuttalompakkoon ja muistaa kaikki tarvittavat asiat ja tarvittavat “yksityisavaimet” ja varmuuskopiot.

Jokaisella virtuaalivaluutalla on hieman eri käyttötarkoitus. Osa on kehiteltty maksamiseen ja osa tiedon varastointiin (SIAcoin SC, Storjcoin SJCXI). Yksi mielenkiintoinen on STEEM. Steemit on kuin Reddit tai Facebook, jossa ihmiset voivat julkaista ja jakaa sisältöä. Muut käyttäjät voivat nostaa (upvote) julkaisuja ja kommentteja. Henkilö, joka saa paljon nostoja (upvote) saa palkkioksi Steem-dollareita. Lisäksi on myös DTube, kilpailija YouTubelle – hyvistä julkaisuista saa palkkioksi Steem-dollareita.  

 

Miksi vertaus internetiin?

Bitcoinia voisi tosiaan verrata internetiin tai matkapuhelimiin. Muistan, kuinka -95 istuin kirjastossa. Olin varannut tunnin nettiajan. Netscape Navigator oli juuri ilmestynyt ja hakupalveluna toimi Altavista. Nykyisin internet on aivan kaikkialla. Se on lähes kaikkien ihmisten saatavilla. Puhelimet, autot ja jopa kodinkoneet ovat netissä. Tuskin kukaan osasi kuvitella 90-luvun puolivälissä, mitä kaikkea netti toisi tullessaan. Auton lämmityksen tai saunan voi ajastaa kännykällä ja jos ajat kolarin, auto soittaa automaattisesti hätänumeroon. Kun ensimmäiset kännykät tulivat, niitä pidettiin isoina ja kömpelöinä. Iso musta laatikko, jota piti raahata perässä. Jos joku puhui kännykkään kaupassa, häntä katsottiin todella pahalla ja pidettiin aivan “juppina”. Kaikista näistä on tullut täysin normaalia ja arkipäivää. Tänä päivänä ei kysytä: “Onko sulla Whatsapp tai Facebook?”, vaan se on itsestäänselvyys.

Uskon, että virtuaalivaluutat ja lohkoketjuteknologia tulevat mullistamaan maailman. Emme vielä ymmärrä, mitä kaikkea ne mahdollistavat tulevaisuudessa. Ne eivät tule rajoittumaan ainoastaan maksamiseen tai maiden välisiin pankkisiirtoihin, vaan sen ympärille tulee rakentumaan valtavasti kaikkea. Mitä? Sitä emme tiedä, tai osaa edes kuvitella. Todennäköisesti nyt on oikea aika hypätä mukaan, ennen kuin massat löytävät virtuaalivaluutat ja ne aletaan hyväksyä itsestäänselvyytenä.

 

 

Tämän blogin on kirjoittanut:

Hannu Hyvärinen, 10times Oy:n valmentajavalmennuksessa v. 2017

 

Hannu on perehtynyt ja sijoittanut useisiin eri omaisuuslajeihin ja osallistunut moniin seminaareihin ja valmennuksiin suomessa ja ulkomailla. Hannulle virtuaalivaluutat ovat luonnollinen sijoituskohde, sillä hän ei pelkää ottaa riskiä ja suuret voitot innostavat.

Hannun mielestä jokaisella aloittelijalla (oli kyseessä sijoittaminen tai vaikkapa kuntosali) pitäisi olla oma valmentaja, mentori. Mentori on kokeneempi henkilö, joka on saavuttanut tuloksia ja osaa opastaa ja kannustaa.

 

 

 



Haluatko oppia lisää virtuaalivaluutoista?

Tule mukaan maksuttomaan webinaariimme –
haastattelussa Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade!


 

 

 

sisään Sijoittaminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Miljonääriksi 21 päivässä – 1 euron alkuinvestoinnilla!