Vaurastumisen psykologia osa 1: Miten tuloksia saavutetaan?
 
 


Haluatko saada uusia tuloksia henkilökohtaisessa taloudessasi? Pohditaanpa aluksi, mistä tulokset syntyvät ja miksi tuloksemme eivät muutu tietoa lisäämällä, uusia taitoja oppimalla tai itsekurin avulla. Näillä tavoilla tuloksia saadaan muuttumaan korkeintaan hetkellisesti. Oman talouden hallinnointi on enemmän käyttäytymis- kuin taloustiedettä – ja enemmän tunne- kuin järkipeliä.

Tulokset ovat aina peräisin tekemisestä. Tekemisen laatu puolestaan riippuu käytössäsi olevista voimavaroista. Mitä tiedät ja osaat? Miten hyvin olet keskittynyt? Miten hyvin olet levännyt ja ravinnut itsesi? Millaisia työkaluja sinulla on käytössäsi?

Tunne puolestaan määrittelee sen, kuinka paljon käytössäsi olevista voimavaroista pystyt ja haluat ottaa käyttöön, kun teet jotakin.

Tunteet syntyvät ajatuksista ja uskomuksista. Ajatukset ja uskomukset muodostavat sen ohjelman, joka pyörittää arkeamme. Jos ajatuksemme synnyttävät tuloksen kannalta haitallisia tunteita, emme saa hyödynnettyä tehokkaasti voimavarojamme eli potentiaaliamme. Tekemisen taso ei silloin riitä siihen, että saavuttaisimme toivomamme tuloksen. Jos pelkkä ”miten” riittäisi, olisimme kaikki hoikkia, menestyneitä ja onnellisia. Jos ajatukset ja tunteet eivät ole tekemisen tukena ja sen kanssa samassa linjassa, ei mikään uusi tieto, taito tai kurssi auta.



Tunteiden vaikutus tuloksiin

Harvemmin kyse on siitä, etteivät ihmiset tiedä mitä heidän pitäisi tehdä. Ongelma on useammin se, että ihmiset tekevät niin kuin heistä tuntuu. Jokainen tietää, miten painoa pudotetaan: syödään vähemmän ja liikutaan enemmän.

Luultavasti ylipainoinen itse tietää, että hänen pitäisi pudottaa painoa ja miksi se olisi terveydellisistä syistä järkevää, mutta kun kassajonossa tekee mieli suklaata. Terveyssaarna ei muuta tilannetta niin kauan, kun suklaa tuntuu tärkeämmältä, kuin paino ja terveys. Terveellistä ja tarkkaa ruokavaliota itsekurin avulla noudattamalla saadaan hetkellisiä tuloksia. Mutta niin kauan, kun tunnetta ei ole saatu muutettua, ollaan heikoilla jäillä. Väsymys, pettymys tai jokin muu voi milloin tahansa laukaista tunteen haluta suklaata, ja sitten mennään.

Tästä syystä itsekurilla väkisin tekeminen ei tunnu toimivan. Oman talouden hoitaminen on koko elämän mittainen projekti, niin kuin terveys ja parisuhdekin. Millaisen tunteen sinussa herättää, että ne pitäisi itsekurilla -vaikka väkisin pakottamalla hoitaa kuntoon? Tukeeko vai lamauttaako tunne tekemistä? Saadaanko voimavarasi tehokkaaseen käyttöön?

Jos tunne saadaan muutettua, tulokset muuttuvat automaattisesti. Mitä jos automaattiohjauksella ajautuisit puolivahingossa tekemään tulosten kannata hyödyllisiä asioita? Mitä jos painonpudottajalle lipsahduksen hetkellä iskisikin aivan valtava salaatin himo? Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua?

Oletko joskus todennut, että jonkin asian tekeminen olisi onnistunut paremmin, jos siihen olisi käyttänyt hieman enemmän aikaa ja jos siihen olisi paneutunut hieman paremmin? Tuossa tilanteessa on kuitenkin yrittänyt toimia äkkiä, tehnyt tehtävän mahdollisimman pikaisesti pois tai jopa saanut delegoitua sen jonkun muun pöydälle. Syy käyttäytymiseemme löytyy kokemastamme tunteesta, emmekä ole käyttäneet koko potentiaaliamme tehtävän tekemiseen. Tunne on määrännyt, kuinka paljon olemassa olevista voimavaroista otettiin käyttöön.

Toinen vaihtoehto itsekurin kaveriksi on se, että ihmisen tietoja ja taitoja yritetään kasvattaa. Lisätään tiedolla potentiaalia. Tähän minulla on taas omakohtaista kokemusta sijoitusneuvoja-ajoiltani, kun kerroin erittäin tarkkaan, miten sijoitusrahastot tai sijoitusvakuutustuotteet toimivat. Lisäsin siis todella paljon tietoa asiakkaille.  Sama toistui myöhemmin toimiessani asuntosijoittamisen parissa.  Lisäsin asiakkaan tietoa (eli potentiaalia) ja asiakas osti sijoitusasunnon. Kun käännyin palvelemaan seuraavaa asiakasta, oli tämä ensimmäinen asiakas jo huomannut Hesarista, että jos nyt myy asunnon, siitä saa 5 000€ enemmän. Sillä 5 000 eurolla hän oli kaksi viikkoa Pattayalla. Ei syntynyt mitään pysyvää varallisuutta. Tilanne ei muuttunut. Omassa taloudellisessa tilanteessa oli vain hetkellinen piikki.

Nämä edellä kuvatut tapahtumat eivät johtuneet siitä, etteivätkö ihmiset tietäisi, vaan siitä, mitä he tekevät tuolla tiedolla. Solmukohta on oikeastaan siinä, miltä tuntuu ja mitä pitäisi tehdä.

Mikäli tekeminen on omia tuntemuksia, ajatuksia tai arvoja vastaan, ei synny tuloksia.

Usein vaurastumiseen liittyvässä neuvonnassa, kirjallisuudessa ja koulutuksessa alitajunnan ja siihen liittyvän ohjelmoinnin yli hypätään. Olen omissakin valmennuksissani saanut sellaista palautetta, että tunteista, alitajunnasta ja sisäisestä maailmasta puhuminen rahaan ja vaurastumiseen liittyvässä valmennuksessa oli yllättävää, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna täysin välttämätöntä.

Perinteinen sijoitusneuvonta, valmennukset tai kirjat eivät tuota kestäviä tuloksia, koska niillä pyritään vaikuttamaan tekemiseen itsekurin kautta. Itsekurilla pyritään tekemään jotain todella tehokasta, jota ajatukset ja ohjelmointi eivät tue. Syntyy tunne, että tarvitsisi toimia jotenkin toisin. Kumpi voittaa, järki vai tunne?

Koska tunne voittaa, ei itsekurin kautta tapahtuva tekemisen muutos yleensä onnistu, kuin hetkellisesti.

Miltä tuntuu todella iso tavoite, tiukka aikataulu ja pakko? Entä säästäminen, kituuttaminen, menojen ja pelin pienentäminen tai merkityksen puute?

Pelko ja epäilys estävät tekemistä.

Tarkista, että tavoitteestasi tulee hyvä mieli. Jos ei tule, vaihda tavoitetta.

Alitajunnasta ja sen ohjelmoinnista täytyy olla kiinnostunut, mikäli haluat saavuttaa tuloksia oman vaurastumisesi kanssa.

Askeleet jakautuvat kahteen osaan:

Näkymättömän ja näkyvän maailman välissä on tekeminen. Tekeminen on kuin silta näiden kahden maailman välillä.

Ohjelmointi, Ajatukset, Tunne ja Potentiaali ovat näkymättömiä asioita. Näihin ei pääse käsin koskettelemaan. Sen sijaan tulokset ovat näkyviä. Tulos voi olla sijoitusasunto, hankittuja arvopapereita tai vaikka perustettu yritystoiminta. Kukin haluaa omanlaisiaan tuloksia.

Sadonkorjuun laki

Elämme siis jatkuvasti kahdessa maailmassa yhtä aikaa. Asiaa voidaan tarkastella myös sisäisen ja ulkoisen maailman käsitteiden kautta. Mieli, tunne ja sosiaalinen elämä ovat sisäisiä, fyysinen maailma on ulkoinen. Silta näiden kahden maailman välissä on tekeminen. Hahmotetaanpa lähtötilannetta esimerkkien kautta.

Luonnossahan tapahtuu juuri niin, että näkymättömät asiat saavat aikaan näkyviä. Otan esimerkiksi Varapuun logossakin olevan puun. Puu on mytologiassa jonkinlainen elämää symboloiva asia. Käytän tässä esimerkkinä omenapuuta.

Takapihallasi kasvaa omenapuu. Syksyllä puutarhanhoitosi tuottaa tulosta, kun puuhun kasvaa hedelmiä. Jos sato ei jostain syystä miellytä sinua, et voi enää tehdä asialle juuri mitään. Jos hedelmiä on liian vähän, ne ovat liian pieniä tai pahanmakuisia, niihin ei voi enää vaikuttaa. Se on liian myöhäistä. Voimme syödä ne, tehdä mehua tai kärrätä tunkiolle. Tässä tilanteessa esimerkiksi parempi reseptikirjakaan paremman omenapiiraan tekemiseksi ei riitä. Jos omenat ovat huonoja, mikään reseptikirja ei auta. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että ensi vuoden satoon voi vaikuttaa. Sillä, mistä omenat ovat peräisin, on merkitystä.


Miten tästä eteenpäin? 


Kun haluat saavuttaa tuloksia (erityisesti rahan kanssa), tule mukaan Rahailtaan, joka on kolmetuntinen iltatilaisuus rahan tarinasta ja rahatarinasta. 

Rahaillassa...

  • Kuulet mikä on rahan tarina: mistä raha tulee (ja miten se päätyy taskuusi).
  • Tiedostat mikä on sisäinen Rahatarinasi™ ja millä tavoilla se yrittää pitää sinut jumissa siinä taloudellisessa tilanteessa missä nyt olet.
  • Ymmärrät, miten vaurastuvien Rahatarina eroaa muista ihmisistä.
  • Opit miten voit päivittää Rahatarinasi nykypäivän uudistettuun versioon.
  • Kuulet mihin vauraat ja vaurastuvat sijoittavat rahojaan tällä hetkellä.
  • Tiedostat 2 pahinta virhettä, mitä talouskriisin lähestyessä voi tehdä.
  • Opit 3 asiaa, jotka vaurastumiseen tarvitaan. Tiedät heti mihin juuri sinun on keskityttävä nyt
  • Saat kuulla yhdestä sijoituskohteesta, joka on historiallisesti selvinnyt kaikista kriiseistä jo 5000 vuoden ajan!

Tule mukaan Rahailtaan tästä!

sisään Vaurastuminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Älä sekoita näitä kahta termiä! Vaurastuminen vs rikastuminen
Monet luulevat, että vaurastuminen ja rikastuminen ovat sama asia. Jotkut näkevät vaurastumisen ja rikastumisen olevan ökyilyä ja itsekkäiden ihmisten touhua. Mutta ne eivät kuitenkaan ole samoja asioita.