Alussa tarvitaan euron alkupääoma. Maanantaina mennessäsi töihin tai kouluun, käy matkalla ostamassa lähikaupasta eurolla banaaneja. Työpaikalla tai koulussa sitten myyt nuo banaanit kahdella eurolla ja kerrot samalla, että hintaan kuuluu tämä toimitus. Jos oikein ottaisit asiaksesi, niin uskoisitko pystyväsi tähän?
Seuraavana aamuna ostat kahdella eurolla banaaneja ja myyt ne neljällä eurolla samoille ihmisille ja muutamalle muullekin.
Keskiviikkona ostat neljällä eurolla banaaneja ja myyt ne kahdeksalla eurolla eteenpäin.
Kun näin jatkaa, sinulla on 21 päivän kuluttua miljoona euroa. Toki tämä edellyttää, että viimeisenä päivänä myy miljoonalla banaaneja.
Eli vaurastuminen tapahtuu viimeisinä päivinä ja melko äkkiä. Nimittäin viikon päästä on vasta 64 euroa kasassa, ja kahdenkin viikon päästä vasta hieman yli 8 000 euroa. Tarkalleen 8 192 euroa. Kolme päivää ennen tuon ajan päättymistä kasassa on vasta hieman yli 100 000 euroa (tarkalleen 131 072 euroa). Kolme viimeistä päivää ovatkin sitten aika harppauksia.
Verottajaa ei tässä vaiheessa vielä ole otettu huomioon, joten otetaanpa se mukaan esimerkkiin.
Jos tuosta 1 048 576 eurosta maksettaisiin esimerkiksi 30 prosentin vero, jäljelle jäisi 734 004 €, ja verotuloja kertyisi 314 572 €.
Useimmiten verottaja kuitenkin haluaa osansa heti. Tämä tarkoittaa sitä, että kun olet myynyt eurolla ostamasi banaanit kahdella eurolla, eli saanut euron tuottoa, haluaa verottaja siitä 30 %. Jäljelle jää 1,70 €, joka tuplataan. Taas verottaja haluaa 1,70€ tuotosta 30 % ja niin edelleen. Ero ei tässä näytä suurelta, mutta jo kolmessa viikossa se on merkittävä. 734 004 euron nettotulojen sijaan meillä onkin 40 642 €, ja verotuloja kertyi huimat 17 417 €.
Verot pitää aina maksaa. Jos niiden maksamisen ajankohtaan voi vaikuttaa omilla valinnoillaan, kannattaa olla tarkkana. Valinnoilla tässä tarkoitetaan, että sijoititko osakemarkkinoille suoraan vai rahaston kautta. Sijoititko rahastoihin, vai onko niiden ympärillä vakuutuskuori? Tehtiinkö tämä omissa vai firman nimissä?