Miten päästä alkuun asuntosijoittamisessa?

Meiltä kysytään usein, miten asuntosijoittamisessa voisi päästä alkuun. Koska asuntosijoittaminen kiinnostaa monia ja liikkeellä on jo lukuisia sijoittajia, ei enää riitä, että ostaa asunnon ihan mistä tahansa ja laittaa vuokralle. Kilpailu on kovaa ja menestyäkseen asuntosijoittajana täytyy tietää mitä tekee. Asuntosijoittamisesta voi kuitenkin saada kannattavaa, JOS sen osaa tehdä oikein. Asuntosijoittamisesta haaveilevaa kehottaisin aluksi tekemään kolme asiaa.

1. Tee kotiläksyt 

Ihan ensimmäiseksi kehotan tekemään kotiläksyt huolella. Etsi kaupunki tai alue, johon haluat perehtyä. Kerrytä tietopankkia: mikä on paikan hintataso ja vuokra-taso, kuinka hyvin yksiöt ja kaksiot siellä liikkuvat? Saako niitä vuokrattua nopeasti ja ovatko ne 12 kuukautta vuodesta vuokrattuina? Missä asuinalueilla ihmiset haluavat asua, onko lähistöllä kauppoja, oppilaitoksia tai työpaikkoja ja niin edelleen? Sen jälkeen hanki taloyhtiötuntemusta, jotta opit varomaan miinoja. Perehtyminen maksaa itsensä takaisin. Kun olet tutkinut markkinaa riittävästi, kertaa vuokratuoton laskentakaava ja varmista, että osaat laskea sen. Sijoitusasunnon ostamisessa loppujen lopuksi numerot ovat ne, jotka ratkaisevat. On sijoitussalkun näkökulmasta yksi ja sama onko asunnossa siniset vai valkoiset keittiön kaapit, jos asunnon saa vuokralle järkevään hintaan.

2. Varmista rahoitus

Kohteen ostaminen on huomattavasti helpompaa, kun rahoitus on valmiina. Käy pankissa, jonka jälkeen tiedät, onko sinulla toimintaedellytyksiä. Sanoisin, että on tärkeää löytää pankkivirkailija, joka ymmärtää jotain asuntosijoittamisesta. Voi olla, että se on omasta mielestäsi ja jonkun muunkin mielestä järkevä juttu, mutta jos pankkivirkailija on eri mieltä, ei lainaa saa. Silloin sitä pitää hakea jostain muualta. Oman talouden pitää myös olla kunnossa. Kyse on ylijäämäisestä taloudesta ja ylijäämän sijoittamisesta eteenpäin. Tyhjätaskuna ei kannata lähteä asuntosijoittajaksi. Vähän pitää olla pääomaa, mutta sitä ei kuitenkaan tarvita niin paljon, kuin ihmiset yleensä luulevat. Kun olet saanut prosessin käyntiin, voi käydä niin kuin meille, ettei mene kuin puolitoista vuotta ja asuntoja on jo parikymmentä. Pyörä pitää saada pyörimään. Alussa kynnys on todella korkea. Olen huomannut sen itsekin. Sitä mukaa kun tietotaitoa karttuu, myös ostokynnys madaltuu. Se on luonnollista. Kynnyksen kuuluukin olla alussa iso, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Jos teet ”osta harkiten ja vuokraa huolellisesti” -kohdan kunnolla, vaurastuminen kyllä tulee aikanaan. Tässäkään lajissa ei ole oikotietä, pikarikastuminen ei onnistu. Se vaatii vuosien huolellisen työn.

3. Suunnittele exit etukäteen

Ennen sijoitusasunnon ostoa, mieti milloin ja miten myyt sijoitusasunnon pois. Ostimme kerran kahdeksan huoneistoa samasta taloyhtiöstä. Se ei välttämättä ole hirveän hyvä juttu, jos kaikkiin kahdeksaan huoneistoon tulee putkiremontti yhtä aikaa. Myimme asunnoista saman tien kaksi pois. Niille oli mietitty ulospääsy. Ulospääsy voi siis olla paloiteltukin. Ei tarvitse laittaa kaikkea kerralla lihoiksi, vaan sijoitussalkussa täytyy olla tietynlainen kierto. Olen sitä mieltä, että ulospääsyn pitäisi olla kohdekohtainen eikä omaisuuslajikohtainen. Tärkeintä kuitenkin on miettiä exit valmiiksi.

Opi asuntosijoittamisen perusteet kolmessa tunnissa!

Tuntuuko joskus siltä, että asuntosijoittaminen kiinnostaisi, mutta saat siihen liittyen eri suunnista niin ristiriitaista tietoa, että et ota selvää, miten asuntosijoittamisessa kannattaisi oikeasti lähteä liikkeelle?

Toisin kuin yleisesti luullaan, asuntosijoittamisessa voi menestyä iästä ja tuloista riippumatta. Riittävä tietotaito ja alkupääoma riittävät alussa. Asuntosijoittamisessa voi kuitenkin epäonnistua, jos ei osaa ottaa huomioon kriittisiä tekijöitä, joita opit Asuntoillassa™. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Asuntoiltaan™ täältä ››

ASUNTOILLASSA™…

1. Opit asuntosijoittamisen idean pähkinänkuoressa. 2. Kuulet onko nyt oikea aika sijoittaa asuntomarkkinoille. 3. Opit nelivaiheisen prosessin, miten asuntosijoitus tehdään oikein. 4. Ymmärrät miten voit suojautua asuntosijoittamisen 7 riskiltä. 5. Kuulet salaisuuden mistä ja miten ammattimaiset sijoittajat tällä hetkellä ostavat kohteensa!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Asuntoiltaan™ täältä ››

  Nähdään Asuntoillassa™!

Sijoitusterveisin,

Mikko Sjögren
Valmennusyhtiö Varapuun perustaja ja päävalmentaja, asuntosijoittaja