Sijoittamisen myytti 3: Sijoittamisen voi ulkoistaa

 

Sijoittamiseen liittyy erilaisia myyttejä. On olemassa viisi syvään juurtunutta myyttiä jotka tulevat aina vastaan, kun ollaan sijoittamisen kanssa tekemisissä. Edellisissä blogeissamme olemme käyneet läpi kaksi ensimmäistä myyttiä: Aloitan sitten kun minulle jää rahaa ja Tieto ja taito ratkaisevat. Tässä kolmas myytti…

 

Sijoittamisen myytti numero 3: Sijoittamisen voi ulkoistaa

Ainoa sijoitusneuvo, mitä on olemassa, on se että jos sinulla on rahaa, anna se meille. Sen takia finanssialalla puhutaan usein vaikeaa kieltä; sillä yritetään pönkittää asiakkaan tietämättömyyttä. Asiakkaat eivät kehtaa kysyä rahasta tai sijoittamisesta, koska ajattelevat että heitä pidetään hölmönä. Johtopäätös mitä ihmiset tekevät on sitten se, että kun toinen tietää enemmän, niin annetaan hänelle ne rahat jotka voi sitten sijoittaa johonkin. Ajatellaan, että se sijoitusneuvoja varmasti tietää näistä asioista paljon. Sijoittamista ei kuitenkaan voi ulkoistaa. Kukaan ei pidä rahoistasi yhtä hyvää huolta kuin sinä itse.

 

Parempia päätöksiä sijoitussuunnitelman avulla

Mielestäni sijoitusneuvonnassa on hyviä asioita, hyviä ihmisiä ja hyviä elementtejä, mutta väärin päin kulkeva prosessi. Esimerkiksi jos yrittäjälle soittaa tuntematon ihminen, kehuu itseään, puhuu hienosti, käy yrittäjän kanssa kahvilla ja tyrkyttää itseään hänelle töihin, niin aika harvoin yrittäjä ottaa häntä töihin. Jostain syystä sijoitusneuvonta toimii samalla tavalla.  Vieras ihminen eli sijoitusneuvoja soittaa, juttelette tunnin verran ja juotte kahvit, tämä puhuu vaikeita ja annat hänelle lopulta 10 000 euroa rahaa. Jotta vältyt ylläolevalta esimerkiltä, täytyy tehdä oma sijoitussuunnitelma, jonka avulla saa käsityksen siitä missä olet nyt, minne haluat mennä, paljonko on sijoitettavaa rahaa, millaiselle riskille haluat sen altistaa ja minkälaisia palasia matkan varrella kuuluu.

Kun sijoitusneuvoja soittaa ensi viikolla ja pyytää 15 tuhatta euroa, kun nyt on “tosi päräyttävästä Intian indeksiin sijoittava käänteinen struksifuksi”, josta kukaan ei ymmärrä mitään. Kasvojen edessä on monta A4 kokoista sivua ehtoja ja kaavoja, ja myyjät ottavat varmasti palkkionsa, omasta kohtalosta ei sitten tiedetäkään. Jos vaikka oma tavoitteesi on se, että ryhdyt sijoittamaan asuntoihin ja turvaat sijoitusta arvometalleilla, yhtäkkiä sijoitusneuvojan tarjoama monimutkainen sijoitussuunnitelma ei enää sovikaan omalle polulle. Sijoitussuunnitelman avulla tiedetään, mitä halutaan.

 

Prosessi kulkee väärään suuntaan

Sijoitusneuvojat tekevät arvokasta työtä ja heitä tarvitaan. Pointti on kuitenkin siinä, että prosessin tulisi mennä kuitenkin toisella tavalla. Esimerkiksi jos oma strategia on se, että rupeat säästämään muutaman satasen kuukausittain osakemarkkinoille, jotta saat omarahoitus osuuden sijoitusasuntoon ja haluaisit sijoittaa kehittyville markkinoille. Juuri nyt huomaat intian indeksi kiinnostavan valtavasti ja siihen täytyisi saada kunnon vipu. Silloin itse voit katsoa, mistä niitä saa, ja tutkia eri sijoitusneuvojia ja vertailla erilaisia tuotteita ennen kuin pyydät tarjousta. Voit etsiä verkkosivuilta kaikista luotettavimman näköisen kaverin ja soittaa hänelle: ”Haluan just tän intian jutun, teetkö mulle tarjouksen ja hoidat paperipuolen kuntoon”, eikä niin, että sijoitusneuvojat soittelevat sinne tänne ja yrittävät vain saada omat tuotteensa myytyä. Kannattaa myös miettiä, että elääkö sijoitusneuvoja sillä mitä myy vai siihen sijoittamalla. Kummasta hän saa rahansa, kummalla puolella pöytää hän istuu?

On oleellista miettiä keneltä neuvoa ottaa vastaan, vaikka tuotteet ovatkin hyviä. Täytyy katsoa, sopiiko sijoitukset omaan suunnitelmaan. Sama asia kun lähtee kauppaan ostamaan uutta tiskikonetta, ja tuleekin kaupasta uudet lenkkarit mukana. Ei mennyt suunnitelmat ihan yksiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että sijoittamista et voi ulkoistaa. Sijoittamisen palveluita voit käyttää, se on yksi vipuvoima käyttää muiden osaamista ja aikaa. Ei tarvitse itse alkaa rakentamaan indeksirahastoa tai muuta, kun joku on tehnyt sen jo ja hoitaa sitä työkseen. Sijoituspäätöksiä et kuitenkaan voi ulkoistaa.

 

Ennen kuin ryntäät sijoittamaan, varmista että oma taloutesi on kunnossa ja ettet tee tietämättäsi viittä yleisintä virhettä rahan kanssa… Lataa ILMAINEN oppaamme ja opi välttämään 5 yleisintä virhettä rahan kanssa.

 

 

Sijoitusterveisin,

Mikko Sjögren
Valmennusyhtiö Varapuun perustaja ja päävalmentaja, sijoittaja ja kirjailija

Rahailta 2017 - 5 virhetta rahan kanssa kuva