Vaurastumisen psykologia osa 14: Vaurastuvien viisi yhtäläisyyttä
Miten rikkaat käyttävät rahaa?

Menestyvillä ja vaurastuvilla ihmisillä on muutama yhteinen nimittäjä. Mikäli haluat tutustua aiheeseen kunnolla, suosittelen lukemaan kirjan The Millionaire Next Door. Kirjan ovat kirjoittaneet Thomas J. Stanley ja William D. Danko. He haastattelivat 500:aa monimiljonääriä ja 12 000:ta ihmistä, joilla oli korkeat tulot. Osa heistä oli vaurastuvia, osa ei.

Tuo kirja on kirjoitettu tuosta tutkimuksesta. He mm. huomasivat sen, että koulutus ei korreloi vaurastumisen kanssa. Korkea koulutus ei suoraan siis tarkoita sitä, että ihmiset vaurastuisivat. Koulutus aiheuttaa kyllä isoja tuloja. He havaitsivat myös, että vaikka ihmisellä on suuret tulot, tämä ei automaattisesti aiheuta sitä, että ihmiset vaurastuvat.

Yrittäjillä ja yrittäjyydellä oli huomattavasti suurempi korrelaatio vaurastumisen suhteen. Tähän on varmasti samat vaikuttimet, kuin esimerkiksi lottovoittajilla.

Yrittäjät vs lottovoittajat

Kun lottovoittajia on tutkittu, on havaittu, että 80 % voittajista on 5-8 vuoden kuluttua huonommassa tilanteessa, kuin ennen voittoaan. Tämä johtuu siitä, että heillä ei ole muodostunut suhdetta tai taitoja rahan tekemiseen.

Heillä ei ole myöskään suhdetta ja taitoja rahan käyttämiseen. Sama pätee myös omaisuutta perittäessä.

On vaikka kuinka paljon tarinoita yrittäjistä, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet kaikki rahansa. Erona näihin ns. ”kadulle makaamaan” jääneisiin lottovoittajiin on se, että muutaman vuoden jälkeen heillä menee paremmin, kuin ennen.

He ovat kuin superpalloja, jotka pomppaavat uudestaan pinnalle -tai vielä korkeammalle.

Yksi tunnetuimpia esimerkkejä lienee Donald Trump, joka onnistui sähläämään kiinteistökaupoissa siten, että hän oli velkaa miljardi dollaria. Miljardi dollaria pakkasella. Donald muistelee, että oli hieman koominen tilanne, kun hän käveli liituraitapuvussa Manhattanilla ja kohtasi kodittoman kaverin, joka pyysi paria taalaa. Kaverin pahvimukissa oli kolikoita. Donald oli todennut, että tuolla kaverilla menee yli miljardin paremmin, kuin hänellä. Niin kuin on kuitenkin huomattu, Trumpilla oli osaamista ja taitoja. Nyt hänellä menee taas kohtuullisen mukavasti.

Myöskään Donald Trump ei osannut tehdä vaurauttaan kerralla oikein. Ensin hän sähläsi ja sitten korjasi toimintaansa. Hän on varmasti sählännyt muutamia kertoja lisää eli on sahannut muutaman kerran edestakaisin. Tällainen sahausliike on itse asiassa hyvin tyypillistä tällaisille ”self made” -miljonääreille. He kyllä oppivat, miten raha tehdään, mutta eivät vielä osaa sitä, miten raha pidetään. Sitten omaisuus pitää luoda uudestaan ja harjoitella rahan pitämistä uudelleen. Kolmannella tai neljännellä kerralla se sitten onnistuu.

Mitä nopeammin rahaa tulee, sen hankalampaa siitä on pitää kiinni. Samoin on palkankorotuksen tullessa. Kun saa tonnin palkankorotuksen, ei mikään muu muutu, kuin Mersun pituus.

Vaurastuvien viisi yhtäläisyyttä

1. Ylijäämäinen talous

Ylijäämäinen talous on ensimmäinen asia, jonka Stanley ja Danko huomasivat yhdistäväksi tekijäksi kaikille vaurastuville henkilöille.

2. Taloudellinen vapaus

Toinen asia, jonka kirjailijat huomasivat, on se, että vaurastuville ihmisille on huomattavasti tärkeämpää taloudellinen vapautuminen, kuin elämäntyyli ja status. Heitä ei niinkään kiinnosta se, millaisessa talossa he asuvat tai millaisella autolla he ajavat. Tässä kyseisessä kirjassa on laajamittainen aineisto ja tutkimustausta tästä aiheesta. Miljonäärit ja vauraat olivat käytännössä aina ostaneet asuntonsa käytettynä, eivätkä olleet rakennuttaneet itselleen isoja luksustaloja tai kartanoita. He eivät myöskään asuneet sillä alueella, jossa näitä isoja kartanoita oli. Tuollaiset kartanot tai isot asumukset olivat suuripalkkaisten ihmisten statussymboleja. Nuo asunnot kuvasivat heidän elämäntyyliään. Vaurastujat halusivat käyttää rahansa jonnekin muualle.

Samaisessa tutkimuksessa paljastui, että amerikkalaisten miljonäärien ominaisuudet ovat keskimäärin tällaiset:

56-vuotias perheellinen mies, joka on parhaimmillaan käyttänyt vaateostoksiinsa 250 dollaria. Silloinkin kyseessä oli jokin erityinen tapahtuma tai tilaisuus, kuten 25-vuotishääpäivä tai tyttären häät. Vaurastujat eivät prameile ulkoisilla statusmerkeillä.

Usein kuitenkin vertailemme itseämme näihin äveriään näköisiin henkilöihin, joilla on 4000 euron Armanin puku päällä. Tuossapa on rikas kaveri, otan hänestä mallia. Tässä kohtaa saattaa mennä hiukan vikaan.

3. Rahojen managerointi

Kolmanneksi, vaurastuvat ihmiset manageroivat eli hallinnoivat erittäin tarkasti omaa aikaansa, talouttaan ja rahaansa sekä energiaansa. He katsovat hyvin tarkasti, mihin energiaansa käyttävät.

4. He tekevät työkseen sitä mitä rakastavat

Neljäntenä, vaurastuvat ihmiset ovat myös valinneet itselleen sopivan ammatin, uran tai työn. He pitävät siitä mitä tekevät ja tekevät sitä mistä pitävät. He ovat tavallaan erottaneet tulovirran ja ajankäytön. Vaurastujat ovat miettineet, mistä oikeasti tykkäävät, mitä haluaisivat tehdä ja pystyisikö sillä tavalla tehdä tuloja itselleen.

Tuleeko sinulle Juhani Töytärin kirjoittama viesti ”Ajatusten Aamiainen”?
Olen osallistunut joko puhujana tai kuuntelijana muutamaan samaan seminaariin, jossa Töytäri on esiintynyt. Hän on aina palannut asiaan, jota ihmiset kysyvät usein. He nimittäin kysyvät usein, että kuinka hän jaksaa. Töytäri lähettää joka arkipäivä uutiskirjeen ja tekee vielä paljon muutakin. Juhanin vastaus kysyjille on sellainen, ettei hän ole koskaan tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi erityistä jaksamista. Jos työn tekeminen rupeaa vaikuttamaan työltä, täytyy tehdä jotain muuta.

Vastenmielinen tilannehan on sellainen, että tekee sellaista työtä, josta ei tykkää. Saa siitä sen verran rahaa, että juuri viitsii siellä käydä ja tekee vain sen verran, ettei saa potkuja. Palkalla sitten ostetaan sellaisia asioita, jotka eivät kiinnosta, mutta jotka näyttävät hyvältä. Pyritään tekemään hieno vaikutus naapureihin, siis ihmisiin, joita ei tunneta. Palkka ei oikein riitä, joten loppujen lopuksi käytetään luottokorttia eli sellaista rahaa, jota meillä ei vielä oikeasti ole. Luottokortilla sitten ostetaan asioita, joita ei oikeasti tarvita.

Onko sinulla keittiön yläkaapissa jokin sähköllä käyvä laite, joka hankittaessa tuntui todella tarpeelliselta, mutta jota ei ole käytetty kahteen vuoteen? Ei se mitään, meilläkin oli leipäkone. Tästä voi aloittaa kaappien tyhjentämisen.

5. He etsivät mahdollisuuksia

Viidentenä kohtana, vaurastuvat ihmiset kulkevat koko ajan antennit pystyssä. He etsivät koko ajan mahdollisuuksia vaurastua ja parantaa omaa varallisuuttaan. Sir Richard Branson on aloittanut yli 400 erilaista liiketoimintaa.

Perustamisajatukset ovat hänellä lähteneet siitä, että hän on ajatellut: ”Tämän voisi tehdä paremminkin”, kun hän on saanut jotain palvelua tai hankkinut jonkin tuotteen. Sitten he ovat lähteneet haastamaan milloin mitäkin. Kaikki eivät ole onnistuneet, mutta jotkin ovat onnistuneet oikeinkin hyvin. Hänellä on oma lentoyhtiö, Virgin Airlines, mutta Coca Colan piekseminen Virgin Colalla ei onnistunut. Tässä näkee, että Bransonkin on tehnyt virheitä. Hänen tekemänsä asiat eivät ole aina johtaneet spektaakkelimaisesti menestykseen.

Tehdessäsi niitä asioita, joista tykkäät, jaksat merkittävästi paremmin. Mikäli pidät työstäsi, jaksat huomattavasti paremmin tehdä työtäsi.

Suomen ”ensteks parhaan” turkulaisen, Jethro Rostedtin, sanojen mukaan: ”Kun ensimmäisen kerran harmittaa lähteä töihin, harkitse. Seuraavan kerran kun harmittaa, hae verokortti pois.” Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi jäädä sohvalle makaamaan, eikä sitä, että heittäytyy umpimähkää tyhjän päälle. Kannattaa tehdä jotain muuta. Jotain sellaista, josta pitää.


Haluatko liittyä vaurastuvien joukkoon? Varaa ilmainen Sparrauspuhelu! 


Varaa ilmainen Sparrauspuhelu Varapuun tiimin kanssa. Katso lisätiedot tästä.

Tai lataa TunneTaloutesi-kirja tästä. 130 sivua tiukkaa tavaraa vaurastumisesta ja rahan käyttämisestä. 



Lue lisää: 

Vaurastumisen psykologia osa 2: Syyn ja seurauksen laki

Vaurastumisen psykologia osa 5: Vaurastumisen kaava 

Vaurastumisen psykologia osa 8: Kolme ryhmää varallisuuden mukaan 

Vaurastumisen psykologia osa 10: Miten ylijäämäinen talous saadaan aikaan?

Vaurastumisen psykologia osa 13: Ota mallia niistä, joilla on haluamiasi tuloksia

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Vaurastumisen psykologia osa 13: Ota mallia niistä, joilla on haluamiasi tuloksia
Miten vaurastua?